Mitä EVA:n “Lastuja lainehilla” -skenaarioista voi oppia?
Skenaarioita on vaikea tehdä, ja niitä on helppo kritisoida. EVA:n raportti on aivan kelvollinen suoritus, jonka virheistä voi oppia.
Skenaarioiden tekeminen ja ylipäätään tulevaisuusajattelu on käsitteellisesti ja prosessimielessä vaikeaa ainakin kolmesta syystä. Ensinnäkin se on vaikeaa, koska siinä tutkitaan sellaista mitä ei ole olemassa: tulevaisuutta ei vielä ole. Toiseksi ei ole mahdollista tietää, onko jokin tietty tapa tehdä skenaarioita tai laajemmin tutkia tulevaisuuksia parempi kuin toinen, sillä yhtäkään menetelmää ei voi tieteellisesti osoittaa toista huonommaksi. Tämä johtuu siitä että tulevaisuusajattelun tavoitteena ei ole ennusteiden tarkkuus vaan päätöksenteon parantaminen. Kolmanneksi tulevaisuusajattelu on vaikeaa, sillä tarkasteltavaa järjestelmää on mahdotonta rajata tarkasti. Pohjanmaalaisen turveviljelijän henkilökohtaisia tulevaisuuksia tarkasteltaessa on ymmärrettävä ihan samalla tavalla digitalisaation, väestön muutosten ja ilmastokatastrofin megatrendejä kuin koko EU:n tulevaisuutta tutkittaessa.
Se, että tulevaisuustyö on vaikeaa tai lähes mahdotonta ei tarkoita sitä, etteikö se olisi tärkeää. Kaikki keinot tulevaisuuden mahdollisten ja toivottujen kehityskulkujen ymmärtämiseksi ovat tarpeen. Kuten usein, huonoista vaihtoehdoista on valittava vähiten surkea — ja kovin usein se on jokin skenaariomenetelmä.
Skenaariot perustuvat Suomessa nykyään lähes aina jonkinlaiseen tulevaisuustaulukkoon, niin myös EVA:n skenaariot. Tässä tulevaisuustaulukko on pelkistetty nelikentäksi, joka onkin tyypillinen tapa lähestyä asiaa. Henkilökohtaisesti suosin hieman laajempaa tulevaisuustaulukkoa, jossa muuttujien arvot nousevat ainakin osittain muodollisesti pätevästä toimintaympäristönt tarkastelusta, mutta sen mitä nelikenttä saattaa hävitä monipuolisuudessa, toimii se paremmin viestinnällisenä materiaalina.
Tulevaisuustaulukon muuttujia ja varsinkin nelikenttään pelkistetyn tulevaisuustaulukon akseleita valittaessa on tärkeää tehdä selväksi se, ovatko kehityskulut toisensa poissulkevia. Yleensä näin halutaan olevan: Syyrian sota joko jatkuu tai ei jatku; ulkona joko sataa tai paistaa. On mahdollista tehdä skenaarioita myös niin että vaihtoehdot voivat olla yhtä aikaa olemassa, mutta tällöin on vaarana se, että lopullisten skenaarioiden terä on tylsä: ne kaikki voivat olla olemassa yhtä aikaa.
EVA:n skenaarionelikentässä on tällainen päällekkäisten tulevaisuuksien ongelma. Valitut akselit ”tärkeimmät päätökset syntyvät joko lähellä tai kaukana” ja ”ratkaisuja ohjaavat joko markkinat tai julkinen valta” ovat varsin hankalia, koska päätökset perinteisesti tehdään sekä kansainvälisellä, kansallisella että paikallisilla tasoilla ja sekä markkinaintressit että julkinen valta tyypillisesti vaikuttavat tärkeisiin päätöksiin.
Erityisesti kiinnitän huomiota sanaan “tärkeät”. Tulevaisuusajattelu on aina kielellistä työtä, koska tulevaisuuteen liittyvät lauseet ovat tosia silloin kun tosimaailman tapahtumat sisältyvät tulevaisuuden kuvaukseen. Esimerkiksi lause “Syyrian sota on päättynyt vuonna 2023” on tosi vuonna 2023 mikäli määrittelemme vuonna 2023 sodan sillä tavalla että sellaista ei Syyriassa ole. Kaikella todennäköisyydellä Syyriassa on isompia tai pienempiä aseellisia riitoja ja yhteenottoja vuonna 2023, mutta ovatko ne mielestämme sotia?
On siksi kysyttävä, toki saivarrellen, mitkä ovat sellaisia asioita, jotka lasketaan “tärkeiksi” päätöksiksi joita voidaan tehdä joko paikallisesti tai etäällä? Vain määrittelemällä tämä tarkasti voidaan jälkikäteen sanoa että skenaario oli tarkkanäköinen (toki kuten edellä lyhyesti kuvasin, tästä havainnosta ei sinänsä voi oppia mitään koska havainto tehdään jälkikäteen ja koska sen tehtävänä oli vaikuttaa päätöksentekoon, ei olla tarkkanäköinen, mutta onhan se silti ihan kiinnostavaa).
EVA:n skenaarioakselit ovat myös sillä tavalla sekä hankalat että ymmärrettävät, että ne toisintavat tunnettuja poliittisia jakolinjoja: paikallisen ja supranationaalin päätöksenteon jakolinjaa ja julkisen vallan ja markkinaohjauksen välistä jakolinjaa. Varsinkin jälkimmäisestä toivoisi välillä päästävän yli.
Joka tapauksessa nämä akselit jäsentävät neljä skenaariota.
Skenaarioiden nimiin kannattaa aina kiinnittää huomiota: ne ovat usein se, mitä skenaarioista muistetaan. Lisäksi ne usein paljastavat mitä skenaarioiden tekijä toivoo tapahtuvan. Nämä EVA:n skenaarioiden nimet ovat kyllä hyviä, vaikka tämä edellä mainittu tyypillinen ja tyypillisesti hankala vastakkainasettelu julkisen vallan ja markkinoiden välillä dominoi kuvauksia. Joka tapauksessa on nähtävissä, että kukin johonkin skenaarioon tykästyvä edustaho voisi pitää nimeä kuvaavana ja reiluna.
Skenaariotekstit itsessään ovat mielestäni haastattelumateriaaliin vertautuvaa tutkimusmateriaalia, ja harvoin muuta kuin kuriositeetti. Sen sijaan niistä tehty synteesi voi olla kiinnostava. EVA:n raportin synteesiosio on otsikoitu “Talouden kasvu eri skenaarioissa”.
Minkä tahansa synteesin tekeminen skenaariomateriaaleista on vääjäämättä poliittinen teko. Siinä poimitaan kirjavasta skenaarion maailmasta tiettyjä piirteitä, jotka nostetaan esille jotain valitusta kulmasta käsin. EVA:n raportin synteesi on kevyt jos sellaisiksi ei lue paikoin erinomaisia skenaariokohtaisia “vieraskyniä”. Onkin tärkeää ymmärtää synteesisivua lukieassa, millaista politiikkaa ja maailmaa EVA ajaa.
“EVA edistää markkinataloutta”, sanotaan verkkosivun ensimmäisessä leipätekstin lauseessa: “Suomi voi menestyä vain työtä tekemällä ja yrittämällä.” Tästä taustasta voi ymmärtää, mistä skenaarioiden synteesit tulevat.
Kun siirrytään lähemmäs yksittäisten skenaarioiden tasolle, on olennaista havaita että kussakin skenaariossa on erilaisia tapahtumia, jotka eivät suoraan johdu skenaarion lähtöehdoista. Esimerkiksi Vihreä Valta -skenaario tiivistyy seuraavasti:
Koronapandemian toinen aalto painaa maailmantalouden kasvua vuoden 2020 lopulla. Valtioiden voimakas velkaantuminen ja vihreä elvytys kääntävät taloudet hitaaseen kasvuun, mutta voimistunut sääntely aiheuttaa tehottomuutta. Välimeren alueen maita putoaa rahaliitosta 2020-luvun loppupuolella, mikä lisää epävarmuutta edelleen Euroopassa ja pitää kasvun heikkona. Suomessa työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan uudistaminen jäävät ilmastopolitiikan jalkoihin.
Tässä kiinnostava esimerkki siitä, että minkä vuoksi Vihreä Valta -skenaario pääty olemaan ”huono skenaario”. Ei riitä että ”lisääntynyt sääntely aiheuttaa tehottomuutta” (itsessään poleeminen väite koska kysehän on kuitenkin siitä miten säännellään, ei siitä kuinka paljon). Sen lisäksi skenaarioon on punottu Etelä-Euroopan euroexit ja epäonnistuminen inklusiivisessa ilmastopolitiikassa. Nämä ovat sattumia, joita tuskin on varta vasten valittu tähän skenaarioon jostain pintapoliittisesta syystä. Siitä huolimatta ne aiheuttavat sen, että pikaisempi lukia ei jää turhaan haikailemaan keskitetyn Vihreän Vallan perään.
Aikajanat taas paljastavat kiinnostavasti sen miten pienen pinta-alan valtavassa todennäköisyyksien kentässä kukin skenaario kattaa (pinta-ala perustuu valittuihin sanamuotoihin, eikä skenaariomenetelmän tarkoituksena ole kattaa suurta osaa vaihtoehdoista). Jos edellä olevassa aikajanassa saattoi olettaa, että vaalit tapahtuvat kun ne on suunniteltu vaikka urheilutapahtumat siirtyvät, niin arvaapa millä todennäköisyydellä nämä tapahtuvat yhteensä tapahtuvat. Kukin näistä tapahtumista voi muuttaa merkittävästi sitä maailmaa missä elämme. Esimerkiksi heinäkuun 2027 megatsunamin kaltainen tapahtuma on kuvattu Risto Isomäen kirjasta Sarasvatin hiekkaa. Kirjassa kerrotaan maailmanlopusta.
Skenaarioiden aikajanat ovat yksi tapa joiden avulla skenaarioista yritetään tehdä vertailukelpoisia. Vertailukelpoisuus on tärkeää, sillä sen avulla voidaan käydä karkeaa keskustelua vaihtoehdoista: “Jos tämä hallinta vielä hajautuu, niin päädytään Uudet Heimot -skenaarioon”. Asiahan ei ole näin, esimerkiksi Uudet Heimot -skenaarioon päätymiseksi pitäisi käydä kaikenlaista muutakin, mutta selvää on että mitä vertailukelpoisempia skenaariot ovat, sitä selkeämpää on saada selville mitä skenaariota kohti kukin päätös vie.
Työkaluksi erilaisten skenaarioiden vaikutuksesta talouteen on valittu vaihtoehtoisten skenaarioiden piirtäminen rinnakkain OECD:n pitkän aikavälin BKT-ennusteen viereen. Käsittääkseni — ja saatan olla väärässä — alla olevassa kuvassa harmaa viiva 2020–2028 on OECD-ennuste, eikä eri väreillä piirrettyjä skenaarioiden omia BKT-uria ole ajettu yhdenmukaisen mallin läpi.
Toisin sanoen BKT-vaikutukset on kuviteltu samalla tavalla kuin muukin skenaario. Tämä on periaateessa aivan okei — onhan kyse tulevaisuuskuvittelusta — mutta peräänkuuluttaisin tulevaisuudentutkijoilta vastuuntuntoa siinä, ettei tulevaisuudentutkimuksellisia hahmotelmia verhottaisi tieteen muotoon. On ymmärrettävää, että ihmiset hahmottavat kuvien avulla eri skenaarioiden eroja paremmin, mutta tällainen esitystapa, jota ohimennen sanoen olen itsekin hyödyntänyt, silloin kun se ei pohjaudu avoimesti saatavilla olevaan malliin, jonka lähtöarvot on avoimesti kerrottu, saattaa antaa virheellisen kuvan skenaarioiden toiminnasta. Avoimeksi jää, mitkä tekijät todella vaikuttavat BKT-kehitykseen arvioidun mukaisesti. Mitä jos juuri se yksittäinen eniten BKT:ta rasittanut megatsunami jää tulematta, mutta muuten skenaario toteutuu täsmälleen?
Yleisesti tulevaisuustöissä saattaa olla myös hankala hahmottaa sitä, mikä on skenaariolle tarjottavaa syötettä ja mikä syötteen perusteella pääteltyä seurausta skenaarion toimijalle. Olisi nimittäin mahdollista tehdä nämä skenaariot myös niin, että ensin päätetään mihin BKT-käyrä kussakin aikajanassa menee, ja sitten keksitään mistä se johtui.
Ohimennen sanoen myös näissä alkuehdoissa voidaan tehdä virheitä. Vai mitä mieltä olette siitä, että Uudet Heimot -skenaario alkaa lauseella: “Suomesta pitäisi tehdä sellainen maa, jossa kaikkia asioita ei edes yritettäisi ratkaista keskitetysti Senaatintorin laidalta.” Toisin kuin tulevaisuusväitteet, tämä väite kohdistuu nykyhetkeen. Mutta missä lie se Suomi, jossa kaikki [tärkeät] asiat ratkaistaan Senaatintorin laidalla?
EVA:n raportin loppusanoissa taas palataan ymmärrettävästi siihen, mistä EVA oikeastaan haluaa puhua. Takana on satakunta sivua skenaarioita ja ihan oivia vieraskynätekstejä hyviltä kirjoittajilta.
Johtopäätös? ”Kansallisen kilpailukyvyn rooli on suuri”. Jäin toivomaan pohdintaa siitä, mikä on kussakin skenaariossa paras tapa suhtautua toimintaympäristön muutokseen, vaikkapa sitten kansallisen kilpailuedun mittareilla mitaten. Kenties vastaus löytyisi skenaarioista, mutta toimivatko kunkin skenaarion päätöksentekijät optimaalisesti?
Kaikkein olennaisin asia skenaariotyössä on erottaa se, mitkä asiat ovat skenaarion toimijan kannalta sellaisia joihin voi vaikuttaa (endogeeninen muuttuja) ja mitkä sellaisia joihin ei voi (eksogeeninen muuttuja). Jotta tällainen olisi mahdollista tunnistaa, on tietysti tiedettävä, kuka on skenaarion toimija — yksittäinen ihminen, yritys, valtio vai joku muu. Parhaassa tapauksessa hyvä skenaariotyö paljastaa, että aiemmin vääjäämättömiksi toimintaympäristön piirteiksi kuvitellut tapahtumat tai trendit, vaikkapa ilmastonmuutos, kuuluvatkin joltain osin tarkasteltavan systeemin vaikutusvallan alaisiksi.
Kaikki mainitsemani kritiikin kohteet ovat vain “lastuja lainehilla”, eli sellaisia, että ne löytää lähes jokaisesta suomalaisesta skenaarioraportista. EVA:n raportti on kelvollinen, ja suosittelen jokaista perehtymään siihen — toki näillä eväillä. Erityisesti kannattaa lukea skenaarioiden vieraskynätekstit ja alun ja lopun tiiviit kiteytykset.
